Pihlhjerta-suvun historiaa
Tämän Anu Hollamaan kokoaman, Pihlhjerta-sukua tarkemmin esittelevän tekstin alkuosa on luettavissa kohdassa Vehkalahden knaappisukujen alkuvaiheet.
Pihlhjerta-suvun "sankarista" Martista, jonka uskotaan liittyvään Vepsun taisteluun, on vain perimätietoa eikä hän henkilönä sovi minkään haaran sukutauluun.
Vepsun taisteluista on toinenkin kertomus. Pyötsaaressa asuneitten Huggutien aateliskilvessä on verinen kirves ja vartta pitelevä käsikin on verinen. Vaakunalla on näin ollen uskottavampi yhteys Vepsussa käytyyn taisteluun. Rangnar Rosén on tullut siihen tulokseen, että Pyötsaari on saatu todennäköisesti verovapaaksi jo vuonna 1356. Edellämainittu vuosiluku esiintyy Pernajan Huggutien rälssikirjeessä.
Henrik Huggut, joka kenties oli itse kantaisän poika, aateloitiin vuonna 1580 ja sai edelläkuvatun vaakunan. Vaakuna on Ruotsissa Tukholman ritarihuoneella. Henrik Huggut toimi myöhemmin Juhana III:n kansliapäällikkönä Tukholmassa.
Hugguttien suku sammui Suomessa miehen puolelta vuonna 1825.
Hugguttien suku jatkui Pihlhjertana Pyötsaaressa. Johanna Huggutin mennessä naimisiin Matti Pihlhjärtan kanssa he ostivat osatilan Pyötsaaresta vuonna 1771. Kauppahinta oli 230 ruplaa.
Johannan ja Matin poika Martti sai vuonna 1792 oikeuden kautta sukuperänsä perusteella Huggutien Pyötsaaren rälssitilan, joka oli kauan ollut vieraissa käsissä (mm. Degenien).
Sukujemme juuret ulottuvat näinollen Kuningatar Margareeta I:n aikoihin ja on vanhimpia rälssisukuja. Suku saavutti rälssioikeudet Kymenkartanon läänissä Vehkalahden pitäjässä Husulan kylässä.
Vaikka Pihlhjerta-suvut ovat näin vanhaa perua, ei rälssi- ja knaapioikeuksien pitäminen ollut suinkaan helppoa. Kustaa Vaasa peruutti 1550 luvulla monen vähäisemmän suvun etuudet. On oletettu, että Pihlhjertat olisivat menettäneet myös etuoikeutensa, mutta vuoden 1586 selvitys osoittaa toisin.
Todisteena, että knaappi-titteli annettiin vähitellen, on Viipurin linnanvoudin tiedote 1.10.1604. Knaappien osalta Ruotsin ritarihuoneen perustaminen v. 1626 aiheutti hankalan tilanteen. Vehkalahden knaappiaatelin oli muiden tavoin todistettava aateluutensa. Vuonna 1625 haastettiin kaksi johtavaa knaappia, Sigfrid Jönsson Vilken ja Sigfrid Jönsson Pihlhjerta Turun hovioikeuteen. Knaappi Vilken todisti olevansa Lars Erikssonin jälkeläinen vuodelta 1396. Knaappi Vilkenin osalta päätös kirjattiin muotoon, että hän ja hänen jälkeläisensä nauttikoon rälssivapautta kuten muutkin aatelissyntyiset ja palvelkoon kruunua sen mukaan.
Mathis Erikson Rålandin jälkeläinen Sigfrid Jönsson Pihlhjerta todisti ensimmäisenä päivänä toukokuuta 1626 Turun hovioikeudelle olevansa Mathis Eriksonin jälkeläinen kuudennessa polvessa.
Mathis Eriksson Råland oli Kuningatar Margaretan ja Pommerin herttuan Erik XIII:n hallinnon aikana omistanut rälssiä Vehkalahden Husulassa. Päätös Sigfrid Jönsson Pihlhjertan osalta kirjattiin muodossa: nauttikoon ja pitäköön tilansa rälssinä niin kauan kuin pystyy rälssimiehen palvelusta suorittamaan. Mitä tulee hänen aateluuteensa, annetaan hänelle tilaisuus hankkia lisäselvityksiä seuraavaan tarkastukseen asti.
Vuosina 1632-1633 antoi Turun hovioikeus kaikkia Vehkalahden knaappeja koskevat päätökset.
Vuonna 1639 Sigfrid Jönsson Pihlhjerta esitti rälssitarkastuksien yhteydessä Pihlhjertojen aateluuden todisteeksi sinettisormuksen, jossa oli aseistettu käsi, nuoli ja sydän ("en signets ring däruti skall vara en beväpnad hand, en pil ock ett hjärtä uppå pilen"). Rälssikirje oli hävinnyt vihollisen hyökkäyksen yhteydessä. Asiaa käsiteltiin kahteen otteeseen Turun hovioikeudessa. Tällä vaakuna selityksellä -plasonoinnilla - oleva vaakuna on edelleen kaikkien Pihlhjerta-sukujen vaakuna.
Historia todistaa, että aina oli taisteltava oikeuksien puolesta ja saatava vahvistus privilegioilleen - oikeuksilleen. Tarvittaessa löytyi aina vahvoja oikeuksia puolustavia miehiä, jotka ryhtyivät ajamaan yhteisiä asioita, joko omasta suvusta tai toisesta knaappisuvusta.
Kesällä 1678 Olof Husgafvel lähetettiin kaikkien knaappien edusmiehenä Tukholmaan. Valtaneuvoston tuloksena oli kompromissi. Neuvosto kiinnitti erityistä huomiota Kustaa Vaasan knaapeille myöntämiin oikeuksiin ja Turun hovioikeuden päätöksiin vuosilta 1632-1633. Valtaneuvosto ilmoitti Viipurin silloiselle maaherralle, että knaappien oikeudet on jätettävä ennalleen, kunnes kuningas lopullisesti päättäisi asiasta.
Toisen kerran Tukholmassa 1693 Olof Husgafvel vakuutti kaikkien Vehkalahden knaappien allekirjoittamassa kirjeessa kuninkaalle: "Olemme sekä henkilökohtaisesti, että sotapalveluksin Teidän Kuninkaalliselle Majesteetillenne ja Ruotsin kruunulle suorittaneet kylliksi korvausta pienistä tiloista. Tulemme vastedeskin, toinen toisemme, lapsi lapsen jälkeen täyttämään velvollisuutemme, ja niin kauan kun meissä on elämää, rohkeutta ja verta, emme niitä isänmaata palvellessamme tule säästämään."
Vuonna 1694 Kaarle XI:n päätöksellä knaapit saivat jälkeläistensäkin oikeudet turvatuiksi. Vehkalehden knaappiaatelit säilyttivät kaikki oikeutensa koko Ruotsin vallan ajan.
Elokuun seitsämäntenä päivänä 1743 Turun rauhassa koko Kyminjoen itäpuolinen alue luovutettiin Venäjälle.
Rauhansopimuksen 9. §:ssä määrättiin kuitenkin, että niin aatelisten kuin knaappiaatelisten osalta pysyisivät voimassa Ruotsin vallan aikaiset privilegiot. Täten nimitys knaappiaateli esiintyy usein ajanjakson 1750-1770 asiakirjoissa. Manttaaliverovapaus säilyi koko Venäjän vallan ajan.
Daniel Tilas mainitsee erityisesti viisi Vehkalahtelaista sukua, jotka olivat erityisasemassa. Suvut olivat Husgafvel, Pihlhjerta, Branstaka, Poiz ja Huggut.
1600-luvulla Suomessa oli 202 knaappisukua. Tänään jäljellä on ainoastaan kolme sukua, Vehkalahden knaappisuvut.
Jokainen meistä jotka kuulumme Pihlhjerta-knaapisukuun voimme olla ylpeitä suvustamme ja sen eri vaiheista. Suvusta, jolla on takana 600 vuotinen historia.
Kuullessanne ja lukiessanne teidän tulee muistaa, että kirjoittajat eivät ole historioitsijoita, vaan ovat lukeneet ja keränneet jo kirjoitettua tekstiä. Jokainen kirjoittaja on lisännyt niihin omat lähteensä ja mausteensa omalla tavallaan, josta me olemme tehneet yhteenvedon - mitään unohtamatta tai mitään lisäämättä.
